fbpx Kaukon tarina | Koko kansan Kauko
Body

Kaukon tarina

KaukoKaukon yritys Kaukomaalaus Oy on yksi Suomen suurimmista maalaus- ja tasoitetöihin erikoistuneista yrityksistä. Yritys työllistää parhaimmillaan 200 henkilöä ja toimii valtakunnallisesti.

Henkilökohtaiset suhteet liike-elämään antavat valmiuden toimia suomalaisen talouden ytimessä.

Suuresta työsarkasta riippumatta Kauko viihtyy nykyisessä asuinkunnassaan Parkanossa, jossa hän on toisen kauden kaupunginvaltuutettu sekä kaupunginhallituksen jäsen. Viime kuntavaaleissa Kauko oli koko kaupunkinsa ääniharava eli eniten ääniä saanut ehdokas.

58-vuotiaan yrittäjän perheessä on kolme aikuista lasta ja kolme lastenlasta. Kauko asuu Parkanossa vaimonsa Maritan kanssa, ja akkuja ladataan Virroilla sijaitsevalla kesäasunnolla. Vaimolla on kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. Kodissa asustaa myös Viljo-kissa.


”Alku oli vaikeuksien varjostamaa.”

Kauko vietti lapsuutensa Hirvensalmen Väisälänsaaren kylässä kahdeksanlapsisen perheen nuorinpana. Kotitalossa ei ollut juoksevaa vettä eikä sähköä. Isä kuoli Kaukon ollessa kolmen vuoden ikäinen ja äiti jäi yksin hoitamaan lapsikatrastaan. Kansakoulu meni jopa hyvin, mutta kulkuyhteyksien puuttumisen vuoksi yläastetta varten oli muutettava Hirvensalmelle. Yläasteella ei koulu sujunut sääntöjen mukaan, vaan sen sijaan keskikalja ja viina maistuivat.

Koulu jäi kesken yläasteen viimeisellä luokalla, mutta kun kesällä rehtori soitti ja pyysi suorittamaan ehdot, Kauko suoritti ne. Päästötodistuksessa keskiarvona komeilee kuperkeikan ylösalaisin heittänyt 9. Vuosien 1978-79 aikoihin tuli valmiiksi metsätalouden peruskurssi ja Kauko valmistui metsuriksi. Vuosi tämän jälkeen Kauko koki hengellisen herätyksen ja elämä pääsi raiteelleen.

Nuorena Kaukoa kiinnostivat maalaustyöt. Kevällä 1981 perustettiin Tmi maalausliike K Turunen. Yrityksen rahoitus oli yksinkertaista: kahdesta pankista otettiin yhteensä 4 000 markan vekselit. Alku oli vaikeuksien varjostamaa. Ensimmäisenä vuonna yrittäjänä Kauko oli pahassa kolarissa ja vietti vuoden sairauslomalla. Urakointi jatkui sen jälkeen.

”Insinööriksi ja lääkäriksi pääsee lukemalla, maalariksi ja muurariksi synnytään.”

Alkuun urakat olivat omakotitaloja ja maatalouden rakennuksia. Tultaessa 1990-luvulle yhtiömuoto oli vaihtunut ja nimi Kaukomaalaus otettu käyttöön. Työt kasvoivat ja koneita hankittiin lisää. 90-luvun lama koetteli yritystä, ja toiminta oli lakata kokonaan. Halu jatkaa ja kasvaa säilyi kuitenkin kovana.

Kun alkuaikoina Kauko oli urakkaneuvottelussa Tampereella, kollega kyseli mistä tämä oli kotoisin. Savolainen syntyjään mutta asuu Pohjanmaalla, johon kollega kommentoi, että savolaisilta olet perinyt kierouden, pohjalaisilta on opittu leuhkuus ja sitten pitäisi neuvotella urakoista!

Kaukomaalaus Oy on urakoinut useita suuria julkisia kohteita ja suomalaisten kirkkojen julkisivuja. Pirkanmaalla suurimpia viimeaikaisia urakoita ovat olleet Taysin laajennus ja Ratinan kauppakeskus. Kaukomaalauksen työnjälkeä näkyy monen suurimman suomalaisen kaupungin katukuvassa.

 

 

 

Poliittisessa vaikuttamisessaan Kauko painottaa yhteistyön tärkeyttä. Turha vääntäminen ja kriittisyys on pantava pois, jos yhteisiä asioita saadaan hoidettua yhteisymmärryksessä.

Rehellisyys ja suoraselkäisyys ovat keskeiset arvot niin politiikassa kuin yrityksen johtamisessakin. Kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti ja reilusti. Kristilliset arvot kulkevat kaikessa mukana.

Kauko on toiminut Parkanossa kaupunginvaltuuston ohella teknisen lautakunnan jäsenenä, kaupunginhallituksen jäsenenä ja Väistön ryhmäkotien hallituksen puheenjohtajana. Valtakunnallisesti Kauko on toiminut Pintaurakoitsijat ry:ssa ja ollut vuosia sen TES-neuvottelukunnassa työnantajien edustajana.

Kerrostalo. Parkano, Vuorilampi
Kaukon tärkeimpiä saavutuksia 6500 asukkaan Parkanossa on ollut kerrostalon rakentaminen Vuorilammen rannalle.

Kaukosta oli koko aukeaman juttu Iltalehdessä 12. tammikuuta 2019:

Lapsuudenkoti ilman sähköä, koulussa kuutosen keskiarvo, nuoruus alamaailman liepeillä - Kaukosta tuli menestysfirman toimitusjohtaja

Lapsuudenkoti ilman sähköä, koulussa kuutosen keskiarvo, nuoruus alamaailman liepeillä - Kaukosta tuli menestysfirman toimitusjohtaja

Yrittäjä Kauko Turunen varttui vaatimattomassa lapsuudenkodissa, johon ei tullut edes sähköä tai juoksevaa vettä. Tänä päivänä hän johtaa yli kahdensadan hengen yritystä.

Linkki juttuun

 

Äänestä Koko kansan Kauko eduskuntaan Pirkanmaalla.